Kukka haudalla. Tuukka Lindholm.
Media Folder: 
Ennen ihmiset uskoivat, että kekrinä vainajat liikkuvat ja käyvät ihmisten taloissa. Kuolleet sukulaiset tulevat kekrinä katsomaan, miten elävät sukulaiset hoitavat taloa ja maata.

Kekrinä pöytä täytyi olla täynnä ruokaa, jotta vainajat ja haltijat voivat syödä. Myös sauna piti siivota ja lämmittää heitä varten. Jos vainajat ja haltijat ovat tyytyväisiä, he suojelevat maata ja taloa. 

Kun talon väki oli saunassa, jätettiin ruoka valmiiksi haltijoita varten. Saunaan taas piti jättää vettä, että haltijat voivat kylpeä jälkeenpäin. - Sulkava 1939

Myös pyhäinpäivänä muistellaan vainajia. Kristityt kiittävät kuolemanjälkeisestä elämästä. Hautausmaille viedään kynttilöitä, lyhtyjä ja seppeleitä. Kirkossa on tapana lukea niiden nimet, jotka ovat kuolleet vuoden aikana. Jokaiselle sytytetään kirkossa kynttilä.

Nykyään haamut ja muut yliluonnolliset oliot kuuluvat erottamattomalla tavalla halloweenin juhlintaan. 

Tiesitkö?

Vanhassa maatalouskulttuurissa ihmiset eivät pelänneet vainajia. Ajateltiin, että kuolleet sukulaiset pitävät huolta talosta ja perheestä. 

Kynttilöitä haudalla pyhäinpäivänä. Tuukka Lindholm.
Media Folder: