Kesällä grillataan ja nautitaan tuoreista kasviksista ja marjoista. Tässä muutamia suosittuja kesäruokia.

Makkara

Makkara. Roine Piirainen.
Media Folder: 
Makkara on suosittu grilliruoka kesällä. Suomalaiset ostavat juhannusviikolla jopa 1,5 miljoonaa kiloa makkaraa. Juhannuksena grillataan myös paljon muuta lihaa.

Nykyään kaupasta voi ostaa myös kasvis- ja vegaanimakkaraa. Ne tehdään muun muassa soijasta ja tofusta.

Peruna

Uudet perunat. Tuukka Lindholm.
Media Folder: 
Suomalainen syö juhannuksena uusia perunoita, jotka ovat kesän ensimmäisiä perunoita. Uudet perunat maistuvat parhailta voin kanssa.

Suomalaiset syövät paljon perunaa: yksi ihminen syö vuodessa 50 kiloa perunaa. Perunaa syödään kuitenkin vähemmän kuin ennen. Vielä 1950-luvulla suomalainen söi 180 kiloa perunaa vuodessa.

Peruna on kotoisin Etelä-Amerikasta. Peruna tuli Eurooppaan 500 vuotta sitten ja Suomeen 1700-luvulla. Perunasta tuli suomalaisille tärkeä kasvi, koska sitä oli helppo viljellä.

 

Marjat

Ahomansikka, mustikka, puolukka, lakka: Pixabay. Vadelma: Unsplash. Karpalo: Minna Sorri.

Marjat ovat monen lempiruokaa kesällä. Marjoja on helppo kerätä metsästä, koska Suomessa on jokamiehenoikeudet. Jokamiehenoikeus tarkoittaa, että kaikilla on oikeus nauttia luonnosta. Jokainen voi poimia marjoja luonnosta. 

Mansikkaa torilla. Tuukka Lindholm.
Media Folder: 
Kesällä toreilla myydään paljon marjoja. Moni myös kasvattaa marjoja omalla kasvimaalla.

Marjat ovat todella terveellistä ruokaa, oikeaa superfoodia. Marjoissa on paljon vitamiineja, kuituja ja flavonoideja.

Marjakausi alkaa kesäkuussa ja jatkuu aina syksyyn asti. Marjoista voi valmistaa kaikenlaisia herkkuja, kuten piirakoita ja kakkuja.

Marjametsässä pitää alkumatkasta heittää astiaa, jotta näkee, miten käy. Pikkuastiaa pitää heittää ja sanoa samalla: "Kipposet kapposet kupposet, marjoja tuokkoset täyteen." Jos astia tulee maahan oikein päin, tarkoittaa se, että marjoja löytyy. - Alajärvi 1963 

Kala

Paistetut muikut. Pixabay.
Media Folder: 
Suomalainen syö paljon kalaa kesällä. Moni myös kalastaa itse.

Silli, silakka tai muikku ovat herkullisia uusien perunoiden kanssa. Lohi, siika ja kuha ovat suosittuja grillikaloja. Ahven on Suomen kansalliskala: se on hyvää keitossa, paistettuna tai savustettuna.

Kalaa savustetaan kesällä ulkona savustuspöntössä. Kun pöntössä poltetaan leppäpuuta, tulee kalaan hyvä aromi.

Tiesitkö?

Perinteinen juhannusruoka on maitoruokaa, koska lehmät lypsävät eli tekevät maitoa kesällä paremmin. Tässä esimerkkejä perinneruoista eri alueilla:

  • Pohjois-Suomi: punainen juhannusjuusto
  • Savo: maitovelli ja letut
  • Karjala: piirakat ja munamaito
  • Häme, Satakunta: räiskäleet ja juustot

Letut ovat helposti valmistuva herkku.